Tallin esittely:

Talli Ryökäle on pieni maalaistallli, joka tarjoa laadukasta palvelua asiakkailleen.

Hevosemme ovat laadukkaita, kilttejä, koulutettuja ratsuja, jotka soveltuvat hyvin asiakaskäyttöön. Hevosemme sopivat niin aloittelijoille, kuin kokeneemmillekin ratsastajille.

Hevosillamme on kilpakokemusta, sekä rataesteiltä, maastoesteiltä, että koulukilpailuista. Niillä kilpaillaan säännöllisesti jokaisessa lajissa, joten taidot eivät todellakaan ole ruosteessa.

Hyvällä ja osaavalla hevosella on mukava harrastaa, vaikka ihan vaan omaksi ilokseen ja näin hakea voimaa arkeen. Kaikkien ei tarvitse kilpailla tai hypätä esteitä. Meillä tavoitteena on etsiä ratsastajalle sopiva ryhmä, sekä hevonen, asiakkaan tavoitteiden ja toiveiden mukaan. Meillä tunneilla edetään ratsastajan mukaan.

Meillä on aktiivinen kilpailuporukka Team Ryökäle, joka kiertää kisoissa ja valmennuksissa, hyvällä sykkeellä ja vahvoilla tuloksilla.

Tallimme on valmistunut vuonna 2007 ja sen suunnittelussa on pyritty ottamaan huomioon sekä hevosten, että asiakkaidenkin tarpeet.

Käytössämme on 40X40 m. Valaistu ja hyvin hoidettu ulkokenttä, jossa on myös estekalusto.

Leiriläisille valmistui vuonna 2010 tallitupa, missä yöpyy 10 henkeä mukavasti.

Tallimme toimintaperiaatteena on, että kaikki asiakkaamme ovat samanarvoisia ja olemme kaikki kavereita keskenämme. Tallilla on erittäin hyvä yhteishenki, josta olemme erittäin ylpeitä ja siitä haluamme pitää kiinni. Suurin kiitos kuuluu tietysti ihanille asiakkaillemme.